perjantai 20. marraskuuta 2009

Virtuaaliympäristöjen signaalisessio

Vierailimme Rovaniemen TE-keskuksessa TEKESin TILA-hankkeen järjestämässä signaalisessiossa, jonka aiheena oli virtuaaliympäristöt työnteossa ja opetuksessa. Tapahtuma toteutettiin videoneuvotteluyhteyden kautta, ja läsnäolijoita oli Rovaniemen lisäksi myös Oulusta, Porista, sekä Helsingistä.

TKK:n tutkija Anu Sivunen esitteli signaalisession keskustelun pohjana olleet esimerkki-caset, Forterra Systemsin toteuttama onnettomuussimulaattori, sekä muutama viikko sitten julkaistu Second Life Enterprise, yrityskäyttöön suunniteltu virtuaaliympäristö. Esittelyn jälkeen pidettiin kaksivaiheinen ryhmäkeskustelu paikkakuntakohtaisesti. Ensimmäisessä vaiheessa kerättiin casejen pohjalta syntyneitä ajatuksia, jotka esiteltiin tiivistetysti muille paikkakunnille neuvotteluyhteyden yli.

Toisessa vaiheessa ryhmät ideoivat virtuaaliympäristöjen hyödyntämismahdollisuuksia yritysten näkökulmasta. Tässä vaiheessa punnittiin myös mahdollisia uhkia sekä toimenpiteitä niiden ratkaisemiseksi.



Sincon näkökulmasta mielenkiintoista oli nimenomaan reaalielämän palveluiden testaus ja kehittäminen virtuaaliympäristössä. Tällöin tiimityöskentelyä olisi mahdollista toteuttaa ilman, että kaikki työryhmän jäsenet ovat fyysisesti samassa tilassa. Tämä mahdollistaisi myös helpon palveluiden testaamisen eri kulttuurien edustajilla, mikä olisi hyödyllistä vaikkapa matkailupalveluiden testaamiseen.

Vaikka virtuaaliprotoilussa nähtiin omat mahdollisuutensa, huomattiin myös siinä myös reaalimaailmatestaukseen verrattuna selkeitä puutteita. Non-verbaalinen viestintä sekä monet muut käyttäjäkokemukseen vaikuttavat tekijät eivät ainakaan toistaiseksi välity hiirenklikkauksen kautta. Tämän vuoksi virtuaaliprotoilukin kaipaa rinnalleenainakin toistaiseksi vielä reaalielämän fyysistä protoilua.

Päällimmäisenä ajatuksena mieleen jäikin se, miten virtuaalinen ja fyysinen protoilu tukisivat toisiaan parhaiten testauksessa ja tuotekehityksessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti